tiistai 27. kesäkuuta 2017

Mahtava ylläri

Olen haikaillut kerinpuiden ja langankerijän perään. Nyt Mika teki mulle yllärin. Lähdettiin töistä yhtämatkaa kotiin ja oli tarkoitus vain käydä hoitamassa yksi hänen omaa asiaansa, mutta sen jälkeen matka jatkuikin aivan muualle kuin kotiin :) Ihmettelin asiaa, mutta podin silmäsärkyä, hammaskipua ja voimattomuuskohtausta, joten en jaksanut sen koommin asiaa ihmetellä.
Hän oli sopinut kaupat Torissa näistä aarteista ja olikin nyt matkalla kauppoja tekemään.
Olin kyllä niin iloisesti yllättynyt, että kaikki kolotukset unohtui ja virtaa vanttuihin tuli hetkessä lisää.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Taiteilijalikan blogi

💜

Nyt toteutuu pitkäaikanen haaveeni omasta blogista.

Blogissa tulee olemaan käsitöitä laidasta laitaa, maalaamista, kokkailuja ja puutarhaunelmia. Kaikkia niitä verenperintönä saamia taitoja, jotka tässä arkisessa aherruksessa meinasi päästä unohtumaan.
Seurataan uusia projekteja ja myös niiden keskeneräisten projektien valmistumista, joita löytyy useita.
Sisustamis projekteja, kodinhoitoa sivoomisesta pyykinpesuun.
Toivottavasti saadaan paljon mukavia ja inspiroivia blokkauksia kasaan matkanvarrella, sekä se yksi tärkeimmistä asioista pilkkeen silmäkulmaan. Niin ja antakaa armoa kirjoitusvirheilleni :) lukihäiriö ei anna armoa minulle :) Bloki matka alkakoon...